16.9.2014

Tarina siitä miten kaikki alkoi


Neljä vuotta sitten valmistuin Hämeen Ammattikorkeakoulusta artenomiksi tekstiili-puolelta. Neljävuotista koulua oli edeltänyt kaksi vuotta Hollolassa sisustustekstiili-artesaaniksi opiskellessa. Luulen, että TYLLi heräili henkiin jo silloin. 

Artesaanina tein opinnäytetyönäni mattosuunnittelua ja suuren kudotun maton, ja tuon suunnitelman pohjalta on vuosien myötä hioutunut Satakieli. Ammattikorkeakoulussa ei mattoja kudottu, mutta sain sinnekin ujutettua muutaman sidoskokeilun, muiden sisustuskankaiden rinnalle. Matot elivät mukana ja mielessä kaiken aikaa. 

Oma haave päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan mattoja oman yrityksen kautta oli kaukainen, mutta neljä vuotta sitten elokuussa oli toiminimi haettu ja tulevaisuus pelottavana ja avoimena edessä. Aluksi olin pitkälti muissa töissä, mutta tammikuusta 2013 ryhdyin päätoimisesti kutomaan ja toteuttamaan unelmaani.

Neljään vuoteen mahtuu paljon opettelua ja uuden ymmärtämistä niin yrittämisestä, kutomisesta, yritysympäristöistä, asiakkaista kuin itsestänikin. Yritystoiminta on paljon muutakin kuin pelkkää tuotteen suunnittelua ja valmistusta. Päivään pitäisi mahduttaa enemmän kuin useimmiten pystyy, melkein joka paikkaan pitäisi revetä, joka asia pitää luonnollisesti hoitaa itse eikä kaikkea silti ehdi.
Tällä synttäriviikolla juhlitaan sitä mikä on saavutettu. Yksi unelma. Ja toivotaan että se kantaa jatkossakin. Kiitos, että olet mukana!

-Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TYLLi odottaa viestiäsi, kirjoita se tähän. Viestisi tulee näkyviin hetken päästä.