28.11.2012

Ympyräraitoja



Vaikka blogissa onkin ollut taas hiljaista kuin lumisessa metsässä, niin on täällä työhuoneella silti vähän tapahtunut, ja työhuoneen ulkopuolellakin. 


No. Sunnuntaina käytiin ihailemassa (taas kerran) Metsäkylän Navetassa niin vanhoja ikkunanpokia, alpakoita kuin alpakkalankaakin. Ja tokihan mahatkin oli täytettävä mainioilla pannareilla (suosittelen, ihan hyvä lounasvaihtoehto ;)


Näistä naamoista tulee vaan joka kerta hyvälle tuulelle. Ei niille voi muuta kuin hymyillä.


 Millaista olisikaan herätä aamuisin tällaiseen näkyyn? Oijoi,.


Ja sitten Verkatehtaan seinien sisäpuolella on syntynyt Alleja..


Mäykkyjä on lähetetty uusiin koteihin..


Ja sitten on virkkailtu raitoja, tällä kertaa siis pyöreisiin mattoihin. 


Tämä halkaisijaltaan n 130cm matto on virkattu beigestä ja luonnonvalkoisesta..


Ja tämä sitten taas harmaasta ja luonnonvalkoisesta.



Ja kuten suurin osa matoista, nämäkin lähtevät postelijoonin matkaan kohti uutta kotia.


Mitäs ootte raidoista mieltä?

Villasukkajalkaterveisin,
Marja

Psst. Joulukalenteri on teon alla, saa nähdä mitä siitä tulee!

14.11.2012

Aurinkoa odotellessa..



Pieni Sisustamo Hämeenlinnan Raatihuoneenkadulla sai taas täydennystä luonnonvalkoisista ja tummanharmaista Alleista sekä muutamasta Kerttu-korista. Poikkeahan ihailemassa näyteikkunoita, jos kävelet sillä suunnalla..


Ja kun ilma on noin harmaa (miten se edes voi olla noin harmaa!?!) niin täytyy vaan yrittää ammentaa virtaa viime viikon auringonpaisteesta. Silloinkin oli olo uskomaton, tosin vähän toisella tapaa kun nyt.




Näitä kelejä odotellessa täytynee keskittyä taas virkkailuihin. Näette taas myöhemmin, mitä nyt on syntymässä.

Rentoa keskiviikkoa!


-Marja


6.11.2012

Isoja ja pikkuAlleja


Luonnonvalkoinen Alli-matto, halkaisija n 160cm
Seuraavaksi valmistui luonnonvalkoinen iso Alli. Sen halkaisija on noin 160cm. 



Ja Nudgeen, Helsinkiin, lähti myös Alleja, kahta kokoa ja kolmea väriä. Nudgessa on huomenna keskiviikkona avajaiset, joten jos liikut Yrjönkadun suunnalla niin suuntaahan sinne!



Mukavaa viikkoa!

-Marja

Psssst! TYLListä voi tykätä myös facebookissa, ja osallistua samalla arvontoihin!

1.11.2012

Pari lasiriipusta


Kerroin tuossa aiemmin, että lasiset riipukset voi kiinnittää *klipsvaan* vaikka pitsinauhaan. Ja tältähän se sitten näytti. Aika kiva, vai mitä?


Lasiriipus koko S, korkeus n 6cm

Ja tässä muutama uusi S-koon lasiriipus. 

Lasiriipus koko S, korkeus n 5cm

Viettäkäähän rauhallinen viikonloppu, palaillaan taas ensi viikolla!

-Marja


Psst. Tällaisen kimpussa on nyt oltu muutaman päivän ajan, ja valmista tuli! Se on tummanharmaa Alli, halkaisijaltaan 160cm ja se suuntaa pian uuteen kotiinsa Kotkaan.