30.9.2016

Avainlippu-merkki



TYLLi voi ylpeänä ja rintahöyheniä pörhistellen kertoa, että kudotuille matoille on myönnetty Avainlippu-merkki. Suomalaisen työn liiton merkki kertoo, että tuote tai palvelu on tehty tai tuotettu Suomessa. TYLLin mattojen osalta koko valmistus tapahtuu Suomessa ja kudon kaikki tuotteet itse. Valtaosa matoista kudotaan lisäksi Suomessa värjätystä kuteesta Suomessa valmistettuun loimilankaan, mutta näistä lisää vähän myöhemmin.


Uskon, että kotimainen tuote on parempi ja sen valmistamisesta ja ostamisesta hyödymme me kaikki. Jos voin valita kotimaisen ja ulkolaisen tuotteet välillä valitsen kotimaisen. Kotimaisen vaihtoehdon valitseminen on minusta myös ekologisempaa, eihän koko tuotetta, vaikka raaka-aineet tai osa niistä olisikin, raahattu tänne pitkin maita ja meriä. Jos minä ja sinä lakkaamme ostamasta kotimaisia tuotteita, ei niitä pian täällä enää valmistetakaan. Eikä siinä olisi mitään järkeä. Avainlippu-merkki on ollut käytössä jo 50 vuotta ja se kertoo, että tuotteen tai palvelun kotimaisuusaste on vähintään 50%. sinivalkoinenvalinta.fi-palvelussa (täällä) voi etsiä Suomessa tuotettuja tai suunniteltuja tuotteita ihan lähellä sinua tai vähintäänkin Suomen rajojen sisällä. TYLLinkin tiedot päivittyvät sinne tuotapikaa.

Ihanaa syysviikonloppua!

-Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TYLLi odottaa viestiäsi, kirjoita se tähän. Viestisi tulee näkyviin hetken päästä.