8.10.2018

Tapanila Store, sisustustavaratalo Helsingissä


Olen varmaan jo monesti kertonut Helsingin jälleenmyyjästäni, Tapanila Storesta. Pääsin vihdoin käymään Storessa pitkästä aikaa ja kävin samalla tutustumassa Kude Designin myymälään, joka on avattu Tapanila Storen kylkeen. Kude valmistaa kauniita ja yksinkertaisia trikoomekkoja, -tunikoita ja -paitoja. Tapanila on kaunista puutaloseutua ja autolle löytyi paikka ihan läheltä, vaikkei varsinaisia paikoitustiloja Storella olekaan. 


Store koostuu Laatikokkaupasta (puupenkkejä, -laatikoita ja -jakkaroita, tälläkertaa silmään pisti ihanat kaksiväriset puulaatikot vaikka yöpöydiksi), Gamla Sisustuksesta (ihan oikeasti vanhat huonekalut ja sisustusesineet),  Kangasjohdosta (valtava määrä eri värisiä kangaspäällysteisiä valaisinjohtoja ja muita härpäkkeitä), Seasons Embracesta (mainioita irotettavia sisustustapetteja ja tarroja) ja Linasta (näppäriä hamam-pyyhkeitä kotiin ja reissuun) sekä tietysti TYLLin matoista. Niitä onkin Tapanilassa melkoinen valikoima. Ja lisäksi kaikki mallit onnistuvat myös mittojen ja väritoiveiden mukaan kudottuna.




Tapanila Storeen voi tutustua verkkosivuilla sekä seurata Tapanilaa facessa tai instagramissa. Store löytyy osoitteesta Päivöläntie 15, 00730 Helsinki ja se on avoinna ti-pe klo 11-19 ja la klo 11-17. Sunnuntait ja maanantait liike on suljettu.

Mukavaa pakastuvaa syksyä!

-Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TYLLi odottaa viestiäsi, kirjoita se tähän. Viestisi tulee näkyviin hetken päästä.